Finnish Bible (1938)

Psalms 94

Psalms

Return to Index

Chapter 95

1

 

 Tulkaa, kohottakaamme ilohuuto Herralle, riemuhuuto pelastuksemme kalliolle. 

 

 


2

 

 Käykäämme kiittäen hänen kasvojensa eteen, veisatkaamme hänelle riemuvirsiä. 

 

 


3

 

 Sillä Herra on suuri Jumala, suuri kuningas yli kaikkien jumalien. 

 

 


4

 

 Maan syvyydet ovat hänen kädessänsä, ja hänen ovat vuorten kukkulat. 

 

 


5

 

 Hänen on meri, sillä hän on sen tehnyt, ja kuiva maa, jonka hänen kätensä ovat valmistaneet. 

 

 


6

 

 Tulkaa, kumartukaamme ja polvistukaamme, polvillemme langetkaamme Herran, meidän Luojamme, eteen. 

 

 


7

 

 Sillä hän on meidän Jumalamme, ja me olemme kansa, jota hän paimentaa, lauma, jota hänen kätensä kaitsee. Jospa te tänä päivänä kuulisitte hänen äänensä: 

 

 


8

 

 "Älkää paaduttako sydäntänne, niinkuin Meribassa, niinkuin Massan päivänä erämaassa, 

 

 


9

 

 jossa teidän isänne minua kiusasivat, jossa he koettelivat minua, vaikka olivat nähneet minun tekoni. 

 

 


10

 

 Neljäkymmentä vuotta minä olin kyllästynyt siihen sukuun ja sanoin: `He ovat kansa, jonka sydän on eksynyt, eivätkä he tahdo tietää minun teistäni`. 

 

 


11

 

 Ja niin minä vihassani vannoin: `He eivät pääse minun lepooni`." 

 

 


Psalms 96

 

 

 

 

HTMLBible Software - Public Domain Software by johnhurt.com

 


Other Items are Available At These Sites: